Rokottautua voi joko julkisella tai yksityisellä terveysasemalla, tai rokotusklinikalla tai -bussissa. Käytännön vaiheet vaihtelevat riippuen kunnasta ja rokotuspaikasta.

Julkisen terveydenhuollon puolella rokoteohjelman ulkopuoliset rokotteet on ostettava reseptillä apteekista (muista tällöin säilyttää rokotteet jääkaapissa). Reseptinkirjoituskäytännöt vaihtelevat kunnittain. Kannattaa tarkistaa omasta terveyskeskuksesta, varataanko ensin aika hoitajan vai lääkärin vastaanotolle vai voiko reseptin saada puhelimitse. Rokotteen pistäminen vaatii vastaanottoajan.

Yksityisellä puolella rokotteita on yleensä saatavilla lääkäriasemalla, jolloin tarvetta erilliseen reseptiin ja apteekkikäyntiin ei ole. Rokotusaika varataan terveyden- tai sairaanhoitajalle, joka pyytää tarvittaessa lääkäriltä ohjeistukset ja myös annostelee rokotteen. Tällöin käynnin yhteydessä maksetaan myös rokotteen hinta.

Rokotusklinikoilla ja -busseissa ei pääsääntöisesti tarvita erillistä ajanvarausta, lähetettä eikä reseptejä. Voit mennä suoraan paikan päälle rokottautumaan. Poikkeuksena voivat olla harvinaisemmat matkailijan rokotteet, joiden saatavuus kannattaa varmistaa puhelimitse.  

Katso tarkemmat ohjeet rokottautumiseen ja linkit suurimpien kaupunkien ohjeistukseen tai etsi lähin rokotusasema.

Rokotuksesta kannattaa pyytää merkintä rokotuskorttiin. Jos rokote vaatii useamman kuin yhden annoksen, on hyvä samalla varata aika seuraavaa rokotuskertaa varten, koska tehosteiden ottaminen unohtuu helposti. Joiltain palveluntarjoajilta on myös saatavilla tekstiviestimuistutuksia rokotuksista ja tehosteannoksista. 

Rokotuksista ei toistaiseksi ole olemassa keskitettyä terveydenhuollon rekisteriä, josta saisi selvitettyä, mitä rokotuksia kukin on milloinkin saanut. Vuodesta 2021 lähtien Omakanta-palveluun on kerätty rokotukset omaan osioon. Tätä aiemmalta ajalta tiedot on kuitenkin kerättävä itse, yleensä eri lähteistä.

Annetut rokotukset merkitään lapsena neuvolakorttiin ja koululaisilla sekä opiskelijoilla erilliseen rokotuskorttiin. Myös armeijassa annetut rokotukset merkitään armeijasta annettavaan rokotuskorttiin. Lisäksi rokotuksia voidaan merkitä kansainväliseen keltaiseen rokotuskorttiin, joka toimii keltakuumetodistuksena.

Nämä rokotuskortit tulee itse säilyttää, ja niitä voi täydentää sitä mukaa kun rokotuksia kertyy lisää.

Digitaalisessa muodossa rokotustietoja löytyy yleensä työterveydestä ja julkisen terveydenhuollon puolelta. Näitä tietoja voi etsiä myös Omakannasta vastaanottokäyntien kirjauksista.

Vanhempia, paperisina säilytettyjä omia terveystietoja voi tarvittaessa myös pyytää terveysasemilta.

Ensiksi kannattaa selvittää, mitä rokotteita olet jo saanut. Voit verrata tietoja lasten rokotusohjelmaan sekä aikuisten rokotusohjelmaan, ja tarkistaa, oletko saanut kaikki niihin kuuluvat perusrokotukset.

Jos olet lähdössä matkalle, tarkista hyvissä ajoin matkakohteesi rokotussuositukset maakohtaisista suosituksista. 

Kaikki rokotukset eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Monia muita tauteja vastaan voi suojautua ja tietyille riskiryhmille sitä suositellaankin. Esimerkiksi perussairaudet voivat altistaa monille taudeille, ja ikääntymisen myötä heikkenevän puolustuskyvyn vuoksi monet taudit ovat suurempi riski jo yli 50-vuotiaille.

Katso lista kaikista taudeista, joilta voit suojautua rokottautumalla. Tautikohtaisilta sivuilta löydät tarkempia tietoja paitsi taudeista, myös rokotteista sekä tiedot siitä, kenelle rokotteet soveltuvat.

Jos rokoteannoksia on otettu suositeltua vähemmän, rokotteen antama suoja jää heikommaksi tai lyhytkestoisemmaksi kuin oikein annostellun rokotussarjan.

THL suosittelee, että kesken jäänyttä rokotesarjaa ei tarvitse aloittaa uudelleen alusta eikä ylimääräisiä annoksia tarvitse ottaa. Vaikka rokoteannosten väli olisikin epäsäännöllinen tai suositeltua pidempi, jatketaan sarjaa aina siitä, mihin se on jäänyt. Elimistö ei unohda aikaisemmin saatuja rokotuksia.

Rokotteilla ei ole yliannostuksen vaaraa samalla tavoin kuin lääkkeillä. Vahingossa tai tarkoituksella annettu ylimääräinen annos ei lisää haittavaikutusten riskiä.

Kysy tarvittaessa lisätietoja lääkäriltä tai hoitajalta.

Kansalliseen rokotushjelmaan kuuluvat rokotteet ovat maksuttomia. Rokotusohjelman ulkopuoliset rokotukset ovat omakustanteisia. Esimerkiksi matkailijan rokotteet ovat yleensä matkailijan omalla vastuulla. Tarkista , mitä rokotuksia aikuisten rokotusohjelmaan kuuluu ja mitkä rokotteet ovat osa lasten rokotusohjelmaa.

Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet ovat Suomessa asuville maksuttomia. Rokotusohjelman ulkopuolelle jäävät rokotteet, kuten suurin osa matkailijan rokotteista, on maksettava itse.

Yksittäisten rokotteiden hintoja voit kysyä apteekista tai lääkäriasemaltasi. Yksityisessä terveydenhuollossa rokotteen antamisesta peritään yleensä pistospalkkio.

Akuutti kuumeinen infektio voi olla syy lykätä rokottamista, koska tällöin vasta-aineiden syntyminen voi jäädä vähäiseksi. Lievä hengitystieinfektio tai vatsatauti ei yleensä ole este rokottamiselle. Lisätietoa saat lääkäriltä tai hoitajalta.

Suomessa noudatettavan yleisen lasten ja nuorten rokotusohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL antaa ohjeita ja suosituksia myös muista rokotteista ja niiden käytöstä.

Lasten rokotusasioissa on parasta kysyä neuvoa omasta neuvolasta tai terveysasemalta. Joissain kunnissa on erityisiä matkailijan rokotuksiin perehtyneitä yksiköitä.

Myös yksityisillä palveluntarjoajilla on rokotuksiin erikoistuneita terveydenhuollon ammattilaisia, jotka osaavat auttaa rokotustarpeiden kartoittamisessa sekä rokottautumiseen liittyvissä kysymyksissä.

Suomessa lasten ja nuorten rokotusohjelma on maksuton ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Rokotusohjelman sisältö pohjaa Suomessa vallitseviin tartuntatautiriskeihin sekä laaja-alaiseen tieteelliseen tutkimustyöhön eri tartuntatautien ehkäisystä väestötasolla.

Rokotusohjelmassa ja rokotteiden antoajankohdassa on eroja maiden välillä. Suomenkin rokotusohjelmaa voi jonkin verran muokata esimerkiksi ulkomaanmatkailun tai ulkomaille muuton johdosta.

Yksilötasolla saattaa olla terveyteen vaikuttavia tekijöitä, joiden perusteella viralliseen ohjelmaan kuulumattomien rokotteiden käyttö voi olla tarpeellista. Mikäli rokotettava kuuluu erikseen määritettyihin riskiryhmiin, nämä rokotteet ovat yleensä maksuttomia.

Muut itse hankittavat rokotteet ovat reseptivalmisteita ja niiden hankinta täytyy myös kustantaa itse. Täydentävien rokotteiden käyttö ei aiheuta muutoksia yleisessä rokotusohjelmassa ja ne voidaan antaa muun rokottamisen yhteydessä.

Yleisen rokotusohjelman aikataulusta joudutaan joskus poikkeamaan. Yleisimmät syyt ovat akuutit infektiot tai muutto toiseen maahan.

Jos rokotusaikataulu keskeytyy ja rokotusväli pitenee, jatketaan siitä, mihin edellisellä kerralla on jääty, sillä elimistö ei unohda aiemmin saatuja rokotuksia.

Jos aikataulua joudutaan nopeuttamaan esimerkiksi ulkomaille muuton tai riskialueelle matkustamisen vuoksi, voidaan aloitusikää joissakin tapauksissa alentaa ja annosvälejä lyhentää.

Esimerkiksi MPR-rokotus voidaan tietyissä tapauksissa antaa jo alle 1-vuotiaalle. Se katsotaan tällöin ylimääräiseksi annokseksi, ja se vaikuttaa myöhempien annosten aikatauluun.

Keskustele aina ohjelman muuttamiseen liittyvistä kysymyksistä lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa.

Alle kouluikäisten rokotukset merkitään neuvolakorttiin, kouluikäisten rokotukset puolestaan rokotuskorttiin. Tiedot löytyvät kätevimmin Omakanta-palvelusta, jos ne on annettu vuoden 2021 jälkeen. Sitä aiempia tietoja voi selvittää Omakannan vastaanottokäyntien kirjauksista tai pyytää vanhempia, paperisina säilytettyjä omia terveystietoja terveysasemalta.

Lasten kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat perusrokotteet tarjotaan neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeen mukaisesti ulkomaille lähtiessä voi olla tarvetta myös yleistä rokotusohjelmaa täydentäville rokotteille. 

Rokotusohjelman muutokset

Lasten rokotusohjelman rokotteita voidaan myös tarvittaessa aikaistaa tapauskohtaisesti. Esimerkiksi MPR-rokotus voidaan tietyissä tapauksissa antaa jo alle 1-vuotiaalle. Keskustele terveydenhuollon ammattilaisen kanssa tarkemmin.

Lisärokottaminen

Muut rokotussuositukset vaihtelevat matkakohteittain ja tartuntatautiriskit voivat vaihdella samankin maan sisällä alueittain tai matkan luonteen mukaan. Eri maihin suositellut rokotteet voit tarkistaa maakohtaisista rokotussuosituksista.

Osan matkailijan rokotteista voi antaa jo vastasyntyneelle (esimerkiksi hepatiitti B -rokote). Osalla rokotteista on alaikäraja, joka johtuu yleensä siitä, että rokotteen antaminen ennen suositusikää voi tuottaa heikomman immuunivasteen (esimerkiksi hepatiitti A- ja hepatiitti A+B -rokote annetaan vasta 1 vuotta täyttäneelle). Vaikka alle kouluikäiset sairastavat A-hepatiitin useimmiten oireettomina, tauti saattaa tarttua muihin lapsiin ja aikuisiin, joten ehkäiseminen rokottamalla on suositeltavaa.

Sijoitus tulevaisuuteen

Monilla rokotteista suoja on elinikäinen. Rokotussuojaa suunniteltaessa kannattaakin miettiä myös tulevia matkoja ja huomioida, että lapset tulevat todennäköisesti matkustamaan elämänsä aikana usein.

Varhainen, suunniteltu ja kunnollinen suojautuminen on usein järkevämpää kuin jokaista matkaa edeltävät, toistuvat lääkärikäynnit.

Lasten suojaamisen kannalta tärkeää on huolehtia rokotusohjelman perusrokotteista, joista esimerkiksi MPR-rokote suojaa monissa lähialueidenkin matkakohteissa yleiseltä tuhkarokolta. Tarvittaessa MPR-rokote voidaan antaa jo alle 1-vuotiaalle.

Matkailijan rokotteista esimerkiksi hepatiitti A:ta vastaan voidaan suojautua yhden vuoden iästä alkaen. Hepatiitti B:tä vastaan voi rokottaa jo vastasyntyneen. Yhdistelmärokote, joka suojaa sekä hepatiitti A:ta että B:tä vastaan, voidaan antaa yhden vuoden iästä alkaen.

Keltakuumerokote voidaan antaa 9 kuukauden iästä alkaen. Jos tartuntariski arvioidaan huomattavan suureksi, rokote voidaan antaa 6 kuukauden iästä alkaen.

Rokote Japanin aivotulehdusta vastaan voidaan antaa 2 kuukauden iästä lähtien.

Lapsia on myös tärkeä suojata malarialta, vaikka sitä vastaan ei voikaan rokottautua vaan käyttää estolääkitystä ja suojautua hyttystenpistoilta. 

Katso myös muut tautikohtaiset tiedot ja kysy lisää lasten rokottautumisesta hoitajalta tai lääkäriltä.

Ennen matkan varaamista kannattaa tarkistaa, onko matkakohteessa terveysriskejä, joihin varautuminen vie aikaa. Esimerkiksi keltakuumerokotetodistus, joka voidaan vaatia monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa tulee voimaan vasta 10 vuorokautta rokottamisen jälkeen.

Myös malarian estolääkitys, valitusta valmisteesta riippuen, tulisi aloittaa ainakin 1-2 vuorokautta ennen malaria-alueelle saapumista.

Lyhyessäkin ajassa voidaan antaa suojaa monia rokotteilla ehkäistäviä sairauksia vastaan, joten lääkäriin tai terveydenhoitajaan kannattaa olla yhteydessä heti, kun äkkilähtö varmistuu. Tarkista matkakohteesi maakohtaiset rokotussuositukset mahdollisimman pian.

Ennen matkalle lähtöä tulisi aina huolehtia siitä, että mahdolliset matkalla tapahtuvat tapaturmat tai sairastumiset ovat matkavakuutuksen piirissä. Useimmat aikuisten matkavakuutukset kattavat myös matkalla mukana olevat alle 16-vuotiaat lapset. Vakuutusehdoista kannattaa aina tarkistaa matkaan ja sen kestoon liittyvät erityisehdot. 

Suomen terveysviranomaisten suositus on, että jokaisella tulisi olla ns. perusrokotteiden antama suoja vähintään jäykkäkouristusta, kurkkumätää, tuhkarokkoa, vihurirokkoa, sikotautia ja poliota vastaan. Nämä rokotteet kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan ja yleensä ne saadaan lapsena neuvolassa. Lasten rokotusohjelmassa tehosteannos annetaan kaikille viimeisen kerran 14-15-vuotiaana. Jäykkäkouristus- ja kurkkumätätehosterokotetta suositellaan otettavan ensin 20 vuoden välein 25-, 45- ja 65-vuotiaana ja sen jälkeen 10 vuoden välein.

Se, mitä rokotuksia tarvitaan, vaihtelee maittain tautien esiintymisen ja yksilöllisen riskiarvion mukaan. Kannattaa perehtyä matkakohteen rokotussuosituksiin hyvissä ajoin ennen matkaa. 

Kaukomaille matkaava voi joutua harkitsemaan laajempaa rokotussuojaa. Rokotusten lisäksi kaukomatkailija voi tarvita malarian estolääkitystä. Tautien esiintyvyys ja rokotusten tarve voi vaihdella saman maan sisällä riippuen alueesta ja vuodenajasta. Sekin vaikuttaa, viettääkö öitä esim. luonnon helmassa vai turistikohteessa.

Matkailijoiden rokotteet eivät pääsääntöisesti ole pakollisia, mutta esimerkiksi monissa Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa matkustajilta vaaditaan todistusta keltakuumerokotuksesta ennen maahan saapumista tai sieltä poistumista. Saudi-Arabia vaatii kaikilta pyhiinvaellukseen osallistuvilta todistuksen rokotuksesta meningokokkitauteja vastaan.

Lisärokotteiden tarve riippuu matkakohteesta sekä matkan luonteesta ja kestosta. Myös sillä on merkitystä, kuinka usein matkustaa. Iän tai perussairauksien perusteella laajempi suoja voi olla tarpeen, samoin kuin raskaana olevilla. Lisärokotteiden tarpeen voi arvioida terveydenhuollon ammattilainen. Kannattaa myös perehtyä maakohtaisiin rokotussuosituksiin ennen matkaa.

Vaikka kyseessä olisikin tuttu ja turvallinen lomakohde, kannattaa tarkistaa kohteen rokotussuositukset ennen matkaa.

Suomen ja läntisen Euroopan ulkopuolella esiintyy yleisesti hepatiitti A:ta ja B:tä esimerkiksi Baltiassa, Bulgariassa ja Kroatiassa.

Tuhkarokkoa esiintyy edelleen useissa Euroopan maissa. Euroopan maihin matkatessa tulisi olla varma siitä, että on sairastanut tuhkarokon tai saanut kaksi annosta MPR-rokotetta. 

Lisäksi puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä vastaan suositellaan rokotetta matkustettaessa kesäaikana Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan, etenkin Alpeille, jos tarkoituksena on retkeillä ja oleskella pidempiä aikoja luonnossa.

Ääritapauksessa, esimerkiksi keltakuume- tai meningokokkiepidemian yhteydessä, on riski sairastua tautiin, jossa on yli 20–30 % kuolleisuus hoidosta huolimatta.

Hepatiitti A on suhteellisen yleinen rokotteella estettävä matkailijan tauti. Hyvin harva hepatiitti A:han sairastuneista kuolee tautiin, mutta tauti voi jatkua useita viikkoja ja heikentää yleiskuntoa niin, ettei esimerkiksi työnteko tai opiskelu onnistu.

Rokottamaton voi myös levittää tautia muihin ihmisiin palattuaan Suomeen. Tällöin viranomainen joutuu estämään taudin leviämisen rokottamalla sairastuneen lähipiirin koulussa, kotona, töissä ja hoitopaikassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus on, että jokaisella aikuisella tulisi olla suoja ainakin jäykkäkouristusta, kurkkumätää, tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan.

Nämä rokotteet kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan ja yleensä ne saadaan lapsena neuvolassa. Osa aikuisista on sairastanut lapsuudessaan tuhkarokon, vihurirokon tai sikotaudin. Sairastetun taudin jälkeen suoja on elinikäinen kyseistä tautia vastaan.

Päätös siitä, mitä rokotuksia tarvitaan, tehdään terveydenhuollon ammattilaisen tekemän yksilöllisen riskinarvion perusteella. Rokottamisen tarpeeseen vaikuttavat mm. tautiin sairastumisen riski ja mahdollisen tartunnan vaikeusaste. Rokotuspäätöstä tehdessä otetaan huomioon myös rokotettavan yleiseen terveydentilaan ja erityistarpeisiin, kuten harrastuksiin liittyvät seikat.

Matkailijan kohdalla terveydenhuollon ammattilainen voi tehdä lisätarpeiden perusteella tarkan rokotussuunnitelman. Matkailijan rokotteet voidaan luokitella vaadittaviin rokotteisiin (esim. keltakuume), rutiinisti annettaviin rokoteisiin (esim. hepatiitti A ja B) ja suositeltaviin rokotteisiin (esim. puutiaisaivotulehdus tai meningokokki).

Rokotussuunnitelmaa laadittaessa selvitetään edellä mainittujen asioiden lisäksi:

• Tuleva matkakohde
• Matkan kesto
• Matkojen toistuvuus
• Matkan terveysriskit
• Muut riskitekijät (harrastukset, perussairaudet, suojaamaton seksi)
• Vuodenaika
• Rokotteilla ehkäistävien tautien esiintyminen kohteessa, tartuntariski ja taudin vaarallisuus

Rokottamispäätöstä tehdessä kannattaa ottaa huomioon myös tulevien matkojen mahdollisuus. Erityisesti lapset ja nuoret tulevat todennäköisesti matkustamaan elämänsä aikana aikaisempiin ikäluokkiin verrattuna merkittävästi enemmän, jolloin rokotesuoja on sijoitus tulevaisuuteen.

Päätös siitä, mitä rokotuksia tarvitaan, tehdään terveydenhuollon ammattilaisen tekemän yksilöllisen riskinarvion perusteella.

Rokottamisen tarpeeseen vaikuttavat mm. tautiin sairastumisen riski ja mahdollisen tartunnan vaikeusaste. Rokotuspäätöstä tehdessä otetaan huomioon myös rokotettavan yleiseen terveydentilaan, kuten perussairauksiin, sekä erityistarpeisiin, kuten harrastuksiin liittyvät seikat.

Rokotussuunnitelmaa laadittaessa selvitetään edellä mainittujen asioiden lisäksi:

• Tuleva matkakohde
• Matkan kesto
• Matkojen toistuvuus
• Matkan terveysriskit
• Muut riskitekijät (harrastukset, perussairaudet, suojaamaton seksi)
• Vuodenaika
• Rokotteilla ehkäistävien tautien esiintyminen kohteessa, tartuntariski ja taudin vaarallisuus

Rokottamispäätöstä tehdessä kannattaa ottaa huomioon myös tulevien matkojen mahdollisuus. Erityisesti lapset ja nuoret tulevat todennäköisesti matkustamaan elämänsä aikana aikaisempiin ikäluokkiin verrattuna merkittävästi enemmän, jolloin rokotesuoja on sijoitus tulevaisuuteen.

Matkailijan terveysriskit kasvavat yleensä sitä mukaa, mitä pidempään reissu kestää. Toisaalta esimerkiksi hepatiitti A - ja -B-tartunnat eivät edellytä pitkää altistumista, vaan tartunnan voi saada vaikka päivänkin reissulla. 

Rokotustarpeisiin vaikuttaa merkittävästi matkan kohde - jos tarkoitus on liikkua vain turistikohteissa, tiettyjen tautien riskit ovat pienemmät kuin jos tarkoitus on viipyä pitkään alkeellisissa olosuhteissa tai suuremman riskin alueilla, kuten vaikkapa pakolaisleirillä tai muualla haastavissa hygieniaolosuhteissa. Myös työkomennukselle lähtevä tarvitsee toisenlaisen rokotussuojan kuin satunnainen matkailija.

Riski sairastua joihinkin tauteihin vaihtelee vuodenajan mukaan. Hyttysten välityksellä leviäviä tauteja, kuten keltakuumetta ja Japanin aivotulehdusta esiintyy selvästi enemmän sadekauden aikaan.

Afrikan meningiitti eli aivokalvontulehdusepidemia sen sijaan alkaa yleensä viileän, kuivan kauden aikana. Puutiaisaivotulehdusta esiintyy silloin, kun puutiaiset ovat aktiivisia, eli pääasiassa kesäkuukausina.

Influenssakausi on pohjoisella pallonpuoliskolla talvella, ja eteläisellä pallonpuoliskolla (mm. Australiassa ja Etelä-Amerikassa) kesällä.

Eniten vaihtelua on suosituksissa, jotka koskevat tauteja, jotka voivat aiheuttaa nopeasti laajoja epidemioita. Tällaisia tauteja ovat esimerkiksi hepatiitti A, tuhkarokko, keltakuume ja polio. Keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa viimeisimmistä suosituksista ja tarkista maakohtaiset rokotussuositukset. Päivitämme tiedot kaksi kertaa vuodessa THL:n suositusten pohjalta.

Matkaa suunnittelevan perusterveen henkilön tulisi olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen mielellään viimeistään 1–2 kuukautta ennen matkaa, sillä neuvonta, rokotteiden hankkiminen ja rokottaminen voi viedä yllättävän paljon aikaa.

Varautuminen kannattaa aloittaa jo 2-3 kuukautta ennen matkaa, jos matka suuntautuu eksoottisempaan kohteeseen, matkalle lähtijä on raskaana tai matkaajalla on lääkitystä vaativia perussairauksia. Myöhäänkin rokottautuminen on parempi kuin ei ollenkaan, äkkilähdölläkin matkaava voi usein suojautua monilta taudeilta rokottautumalla.

Rokotesuojan kesto vaihtelee rokotteesta riippuen muutamasta vuodesta aina elinikäiseen suojaan. 

Esimerkiksi jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja hinkuyskätehoste tulisi ottaa 25 vuoden iässä, jonka jälkeen jäykkäkouristus-kurkkumätärokote tehostetaan 45 ja 65 vuoden iässä, ja sen jälkeen 10 vuoden välein. 

Tuhkarokko-vihurirokko-sikotautirokotteen suoja on kahden annoksen jälkeen elinikäinen. Hepatiitti A - ja B-rokotteiden suoja on nykytiedon mukaan jopa elinikäinen, samoin keltakuumerokotteen. 

Influenssarokotukset puolestaan on uusittava vuosittain.

Riippuu kuinka pitkän aikaa matkalle lähtöön on. Lyhyessäkin ajassa voidaan antaa suojaa monia rokotteilla ehkäistäviä sairauksia vastaan, joten lääkäriin tai terveydenhoitajaan kannattaa olla yhteydessä heti, kun äkkilähtö varmistuu.

Tarkista matkakohteesi rokotussuositukset mahdollisimman pian ja varmista, onko matkakohteessa terveysriskejä, joihin varautuminen vie aikaa.

Esimerkiksi keltakuumerokotetodistus, joka voidaan vaatia monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa, tulee voimaan vasta 10 vuorokautta rokottamisen jälkeen.

Myös malarian estolääkitys, valitusta valmisteesta riippuen, tulisi aloittaa ainakin 1-2 vuorokautta ennen malaria-alueelle saapumista.

Hepatiitti A+B -yhdistelmärokotteet voidaan kiireellisissä tapauksissa antaa nopeutetulla aikataululla 16 vuotta täyttäneille. Tällöin pistokset annetaan päivinä 0, 7 ja 21. Lisäksi tarvitaan vielä neljäs pistos 12 kuukauden kuluttua ensimmäisestä annoksesta.

Raskaus altistaa sekä äidin että sikiön infektiotaudeille. Osa infektiosairauksista (esimerkiksi malaria) on raskauden aikana vaikeampia tai jopa henkeä uhkaavia. Osaan infektioista liittyy kuolemaan johtavan sairauden, keskenmenon tai epämuodostumien riski (vesirokko, vihurirokko, hepatiitti B -kantajuus).

Elävää, heikennettyä taudinaiheuttajaa sisältäviä rokotteita (esimerkiksi keltakuume-, MPR- ja vesirokkorokotteet) ei tulisi ottaa raskauden aikana.

Muita rokotteita voi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yleensä antaa turvallisesti myös raskauden aikana. Rokottamisen riskeistä ja hyödystä kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa.

Influenssarokotetta suositellaan kaikille raskaana oleville naisille, koska se antaa suojan sekä naiselle että vauvalle jopa kuuden kuukauden ikään asti. Raskaana olevat naiset ja heidän lähipiirinsä ovat oikeutettuja saamaan kausi-influenssarokotteen kansallisen rokotusohjelman kautta.

On turvallisempaa lykätä matkaa synnytyksen jälkeiseen aikaan, jos matka suuntautuu alueelle, jossa sairastumisriski on suuri eikä ennaltaehkäisevää rokotetta ole mahdollista ottaa.

Malaria voi olla hengenvaarallinen tauti. Raskauden aikana taudin vaarallisuus korostuu entisestään. Odottavan äidin sairastumisen lisäksi malarialoiset voivat aiheuttaa keskenmenoja, vaurioittaa istukkaa ja aiheuttaa vaikean malarian vastasyntyneelle.

Joitakin malarian estolääkkeitä voi käyttää raskauden toisen ja kolmannen kolmanneksen aikana, vaikkakin aihetta on tutkittu vain vähän. Toiset estolääkkeet eivät sovellu käytettäväksi raskauden aikana.

Kysy neuvoa lääkäriltäsi. Minkään estolääkkeen suojateho ei ole täydellinen ja raskauden aikana malaria-alueilla tulee suojautua hyttysiltä tavanomaista huolellisemmin. Kannattaa myös harkita, voisiko matkakohteeksi valita alueen, jolla malariaa ei esiinny, tai lykätä matkan toteutettavaksi vasta synnytyksen jälkeen.

Iästä riippumatta matkailijoiden rokotusten tarve arvioidaan yksilöllisesti riippuen matkan kohteesta, kestosta ja suunnitelmista. Esimerkiksi perussairaudet voivat vaikuttaa rokotustarpeisiin. 

Matkakohteeseen liittyvien rokotustarpeiden ohella 65 vuotta täyttäneiden tulisi aikuisten rokotusohjelman mukaisesti ottaa kausi-influenssarokote joka syksy sekä jäykkäkouristus-kurkkumätärokote 10 vuoden välein (65-, 75-, 85- ja 95-vuotiaana).

Reppureissaajien rokotusten tarve riippuu matkan kestosta, matkareitistä ja matkakohteen olosuhteista. Reppu selässä tehdyt matkat kohdistuvat usein kaukomaille, turisti- ja kaupunkialueiden ulkopuolelle ja reissaajat kokeilevat usein tavallisesta poikkeavia harrastuksia.

Näistä syistä reppureissaajan kannattaakin harkita mahdollisimman kattavaa rokotussuojaa maakohtaisten suositusten mukaisesti.

Seikkailumatkalla pitää varautua siihen, että hygieniataso voi olla alhaisempi, hyttysille altistuu enemmän ja hoitoa vaativien onnettomuuksien riski on suurempi.

Budjettimatkalaisella kukkaron nyörit saattavat olla kireällä, mutta tarvittavat rokotukset on hyvä laskea matkan kokonaiskustannuksiin, koska matkalla saatu tartuntatauti voi pilata koko reissun tai johtaa pitkäaikaisiin terveysongelmiin.

Ihminen altistuu jatkuvasti valtavalle määrälle vieraita mikrobeja, joista suurin osa on kantajalleen harmittomia. Osa niistä joutuu kuitenkin törmäyskurssille elimistön kanssa aiheuttaen sairauksia.

Rokotusten tavoitteena on aikaansaada vastustuskyky eli immuniteetti tautia tai sen oireita vastaan. Kyseessä on monimutkainen prosessi, jossa elimistön oma immuunijärjestelmä aktivoituu ja rakentaa suojan tautia vastaan.

Rokotettaessa elimistöön annetaan pieni määrä tautia aiheuttavaa bakteeria tai virusta. Bakteeri tai virus on heikennetty tai se on tapettu, niin että se ei aiheuta sairautta. Elimistö kuitenkin tunnistaa taudinaiheuttajan ja sen omat puolustusmekanismit käynnistyvät. Elimistön B- ja T-valkosoluilla on keskeinen rooli vastustuskyvyn synnyssä. Rokotus aktivoi näitä soluja ja synnyttää vasta-aineita taudinaiheuttajia vastaan. Näin luodaan tehokas suoja ilman sairauden aiheuttamia kliinisiä oireita tai jälkitauteja.

Immuunijärjestelmälle on ominaista kyky muistaa. Rokotteen ansiosta muodostuneet vasta-aineet säilyvät verenkierrossa ja ovat valmiina toimimaan, jos taudinaiheuttaja palaa. Niin sanottujen muistisolujen ansiosta immuniteetti kestää yleensä useita vuosia tai jopa koko loppuelämän.

Rokottamisella on vaikutusta myös väestötasolla. Mitä suurempi osa väestöstä on rokotettu jotakin tautia vastaan, sitä vaikeammaksi käy taudinaiheuttajan tarttuminen ihmisestä toiseen. Kun tartuntamahdollisuudet pienenevät, myös rokottamattomien sairastuvuus vähenee. Tämän laumaimmuniteetti-ilmiön myötä myös tartuntatautiepidemioiden riski pienenee. Laumaimmuniteetin saavuttaminen edellyttää taudista riippuen vähintään 80 - 95% rokotuskattavuutta.

Rokotteen kehittäminen on pitkä ja kallis prosessi. Ennen kuin rokote tulee markkinoille, se on käynyt läpi keskimäärin 10–15 vuoden tutkimus- ja kehitystyön. Lue lisää rokotetutkimuksen eri vaiheista.

Rokotteet sisältävät vaikuttavia aineita eli antigeenejä, joiden avulla elimistön puolustusjärjestelmää opetetaan tunnistamaan taudinaiheuttajia ja suojautumaan niiltä. Lisäksi rokotteessa on apuaineita, joita tarvitaan sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi, rokotteen tuottaman immuunivasteen parantamiseksi tai sen säilyvyyden pidentämiseksi.

Antigeenit: Rokote voi sisältää yhtä tai useampaa erilaista antigeeniä, jotka käynnistävät elimistössä immuunivasteen eli toimivat immunogeeneinä.

Antigeenejä on erilaisia. Esim. BCG-rokote (tuberkuloosi), MPR-rokote (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) ja vesirokko-, keltakuume- ja rotavirusrokotteet sisältävät eläviä, heikennettyjä taudinaiheuttajia, joiden aiheuttama infektio on oireeton tai lieväoireinen verrattuna vastaavien luonnossa kiertävien virusten ja bakteerien aiheuttamiin infektioihin. Eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävät rokotteet ovat tehokkaita ja aikaansaavat suojaa jo 1-3 annoksella.

Niissä rokotteissa, jotka eivät sisällä heikennettyjä taudinaiheuttajia, puolustusjärjestelmää opetetaan suojautumaan käyttämällä kokonaisia tapettuja taudinaiheuttajia, niiden pieniä palasia eli alayksiköitä tai pintarakenteita tai taudinaiheuttajan erittämän myrkyn vaarattomaksi tehtyä muotoa.

Esimerkiksi polio-, puutiaisaivotulehdus-, hepatiitti-, pneumokokki-, jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteet eivät sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Pitkäkestoisen suojan aikaan saamiseksi tarvitaan yleensä perusrokotussarja ja tehosterokotuksia.

Apuaineet: Liuottamiseen käytettävä neste (steriili vesi, suolaliuos tai proteiinipitoinen neste); säilöntäaineet ja stabilointiaineet (esim. albumiini, fenolit ja glysiini) sekä apu- ja tehosteaineet, jotka parantavat rokotteen tehoa ja pidentävät sen säilyvyyttä.

Rokotteet voivat sisältää myös hyvin pieniä määriä rokotteen viruksen tai bakteerin kasvatukseen käytettyä elatusainetta kuten kananmunan valkuaista. Säilöntäaineena käytetään esimerkiksi formaldehydiä tai fenoliyhdistettä. Säilöntäaineen määrä rokotteessa on niin pieni, että se ei tee rokotteesta myrkyllistä. Elimistöön pääsee samoja aineita huomattavasti enemmän esimerkiksi liikennepäästöistä, huoneilmasta, ruuasta, juomasta ja jopa äidinmaidosta.

Ei ole. Iäkkäämmän matkailijan rokotussuojasta tulisi siis huolehtia vähintään yhtä huolellisesti kuin lasten ja työikäisten rokotesuojasta. Rokotteella saatava suoja voi jäädä heikommaksi, koska ikääntyneen ihmisen immuunijärjestelmä toimii osin puutteellisesti. Moni sairaus on myös rajumpi vanhemmalla iällä.

Mikään rokote ei anna 100 % suojaa kaikille rokotetuille. Yleensä perusterveellä henkilöllä suojateho on kuitenkin erittäin hyvä. Joitakin rokotteita tarvitaan useampi annos ennen kuin suojateho on riittävä.

Piikin näkeminen ja ajatus pistämisestä voi tuottaa epämukavan olon ja kivun tunteen. Itse kipu johtuu ihossa olevien kipuhermojen aktivoitumisesta. Kivun voimakkuus riippuu siitä, kuinka lähelle hermoa neulan pisto osuu. Rokotteen (nesteen) siirtyminen ruiskusta kudokseen aiheuttaa kudoksessa venytystä, jonka voi aistia kipuna.

Myös rokotteen käynnistämä immuunijärjestelmän puolustusvaste voi aiheuttaa ihon punoitusta ja arkuutta. Rokotuspelosta kannattaa keskustella rokotteen antajan kanssa ennen pistämistä, jolloin voidaan käyttää pelkoa lievittäviä keinoja.

Useimmat rokotteet annetaan pistoksena lihakseen tai ihon alle. Osa rokotteista annetaan kuitenkin suun kautta (esim. rotavirusrokote) tai nenäsuihkeena (eräs influenssarokote).

Rokotusten yhteydessä annetaan aina tietoa mahdollisista haittavaikutuksista sekä niiden tarkkailusta ja hoidosta. Rokottamiseen liittyviä mahdollisia reaktioita on hyvä seurata saatujen ohjeiden mukaan. Ilmoita kaikista poikkeavista oireista lääkärille tai terveydenhoitajalle. 

On tyypillistä, että rokotusten jälkeen pistoskohdassa  ilmenee jonkin verran aristusta ja/tai punoitusta. Osa rokotteista voi aiheuttaa kuumetta. 
 
Etenkin hyvin pienten lasten kohdalla rokottaminen on hyvä huomioida perheen päiväohjelmassa ja käytännön järjestelyissä. Lapsi voi myös jännittää rokottamispäivää ja olla kärsimättömämpi tai herkempi mielipahalle. Kuumereaktioita voi hoitaa lapsille tarkoitetulla kuumetta alentavalla lääkkeellä.

Viranomaiset vaativat rokotevalmistajilta laajoja teho- ja turvallisuustutkimuksia, ennen kuin rokotteelle myönnetään myyntilupa ja se voidaan ottaa käyttöön. Tutkimuksilla varmistetaan, että rokotteella on paras mahdollinen suojateho ja mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.

Kaikkiin rokotteisiin voi kuitenkin liittyä haittoja samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin lääkkeisiin. Haitat ovat harvinaisia, ja suurin osa oireista on lieviä ja ohimeneviä.

Usein on vaikeaa sanoa varmuudella, liittyykö jokin oire rokotteeseen. Kun rokotetaan suuri joukko ihmisiä, mahtuu mukaan väistämättä henkilöitä, jotka sairastuvat sattumalta rokottamisen jälkeen. Tämä ei välttämättä liity mitenkään rokotteeseen. Epäillyn haittavaikutuksen esiintymistä verrataan koko väestössä esiintyviin terveysongelmiin mahdollisen yhteyden tai sen puuttumisen vahvistamiseksi.

Rokotteilla on erilaisia haittavaikutuksia, joita ilmaantuu vain pienelle osalle rokotetuista. Tavallisimpia ovat paikalliset reaktiot pistoskohdassa sekä erilaiset yleisoireet, kuten kuume, huonovointisuus ja lihassäryt. Rokotteiden pakkausselosteessa ja valmisteyhteenvedossa kuvataan kunkin rokotteen käytön yhteydessä esiintyneitä haittavaikutuksia, sekä annetaan arvio mahdollisten oireiden yleisyydestä.

Fimea ylläpitää valtakunnallista lääkkeiden haittavaikutusrekisteriä. Myös rokotteiden ja rokotusten haittavaikutuksia koskevat ilmoitukset tallennetaan siihen. Fimea luovuttaa haittavaikutusrekisterin tiedot THL:lle rokotteiden ja rokotusten turvallisuusseurantaa varten. Fimea lähettää tiedot kaikista saamistaan haittavaikutusilmoituksista Euroopan lääkevirastolle (EMA), joka raportoi niistä epäillyn rokotteen myyntiluvan haltijalle ja Maailman terveysjärjestölle (WHO).