Japanin aivotulehdus

Tauti ja sen oireet

Japanin aivotulehdus on hyttysen levittämä vakava virusinfektio. Useimmilla sairastuneista oireet ovat lieviä (kuumetta ja päänsärkyä), mutta osalle kehittyy vakavampi tauti, ja siinä tapauksessa kuolleisuus voi WHO:n arvion mukaan olla jopa 30 %. Tauti voi myös aiheuttaa pysyviä neurologisia vammoja.

 

Maakohtaiset suositukset

Rokottautuminen

Rokote Japanin aivotulehdusta vastaan ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Matkailijan tulee huolehtia itse tarvittavasta suojautumisesta Japanin aivotulehdusta vastaan.

Tavallisella muutaman viikon turistimatkalla rokotetta ei tarvita, mutta sitä voi harkita, mikäli oleskelee pitkään (pääsääntöisesti yli 4 viikkoa) riskialueen maaseudulla tai liikkuu erityisen paljon ulkona riskialueella. Tautia voi esiintyä suurkaupunkien slummialueilla, mutta se muodostaa turisteille vain vähäisen riskin.

Rokote Japanin aivotulehdusta vastaan voidaan antaa 2 kuukauden iästä lähtien. Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta, toinen annos otetaan 28 päivän päästä ensimmäisestä. Toinen annos tulisi antaa viimeistään viikkoa ennen matkaa. Suojan kesto on 12-24 kuukautta. Jos altistus Japanin aivotulehdukselle jatkuu pidempään, on matkailijan huolehdittava tehosteannoksista.

Muu suojautuminen

Tartuntaa levittävät hyttyset ovat aktiivisimmillaan yöllä. Infektion riskiä voi vähentää suojautumalla hyttysiltä tartunta-alueella mm. hyttyskarkotteilla, peittävillä vaatteilla ja permetriinillä käsitellyillä hyttysverkoilla. Erityisesti tulee huolehtia lasten suojaamisesta tartunnalta.

Yleisyys

Tautia esiintyy Aasiassa Japanista aina Intiaan ja Pakistaniin. Trooppisilla alueilla esiintyminen voi olla ympärivuotista, kun taas pohjoisempana (kuten Kiinan pohjoisissa osissa, Venäjän itäisissä osissa, Japanissa ja Korean niemimaalla) tautia esiintyy erityisesti sadekauden aikana eli kesällä ja syksyllä. Tautia aiheuttavan viruksen esiintyminen vaihtelee suuresti alueittain ja vuosittain, ja myös sääolosuhteiden mukaan. Virus on Kaakkois-Aasian merkittävin aivotulehdusten aiheuttaja erityisesti lapsilla.

Tartunnan lähteitä

  • Hyttyset

Löydä lähin rokotusasema


Viitteet

Key Facts. Japanese encephalitis. WHO.
Japanese Encephalitis. Travelers' Health. CDC.
Japanin aivotulehdus. Matkailijan terveysopas. THL. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_artikkeli=mat00039 (ladattu elokuussa 2021)