rokote.fi

Hoida oma ja perheesi rokotussuoja kuntoon ennen talvilomamatkaa

15.2.2019


Talven 2018/2019 kymmenen suosituinta matkakohdetta ovat Espanja, Thaimaa, Arabiemiirikunnat, Egypti, Portugali, Kap Verde, Itävalta, Meksiko, Vietnam ja Turkki.1 Mikäli olet suuntamassa näihin tai muihin kohteisiin talvilomalla, kannattaa tarkistaa maakohtaiset rokotussuositukset ja hakea matkailuneuvontaa hoitajalta tai lääkäriltä hyvissä ajoin.

 

Perusrokotukset jäykkäkouristusta ja kurkkumätää (eli dT-rokotus) sekä tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia (eli MPR-rokotus) vastaan on hyvä olla ajan tasalla riippumatta matkakohteesta. Euroopassa vuoden 2018 aikana ilmoitettiin yli 82 500 tuhkarokkotapausta (noin kolme kertaa enemmän kuin vuoden 2017 aikana), joista 61 % oli vaatinut sairaalahoitoa ja 72 tapausta johti kuolemaan2. Myös kausi-influenssarokotteen ehtii vielä ottaa, sillä influenssa voi pilata unelmaloman. Influenssakausi on meneillään pohjoisella pallonpuoliskolla – Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa ja Egyptissä sekä useissa Länsi-, Itä-, Etelä- ja Kaakkois-Aasian maissa3.

 

Hepatiitti A ja B ovat yleisiä tauteja maailmalla, ja näin ollen hepatiittirokotuksia suositellaan niin yksin matkustaville kuin lapsiperheillekin. Hepatiitti A tarttuu yleensä ruoan, juoman tai likaisten käsien tai WC-tilojen kautta, kun taas hepatiitti B leviää veren ja kehon eritteiden kautta.4,5 Lasten leikeissä pienet kädet usein likaantuvat ja lähikontaktit ovat yleistä. Silloin tällöin tulee naarmuja ja muita ruhjeita, joiden kautta hepatiitit leviävät helposti. Pienillä lapsilla hepatiitti-infektio on usein myös oireeton eikä sitä siksi havaita, mikä lisää tarttumisriskiä. Aikuisilla puolestaan oireellinen infektio on todennäköisempi ja saattaa vaatia sairaalahoitoa. Etenkin hoitamattomaksi jäänyt hepatiitti B saattaa kroonistua5. Lapsilla oireeton taudinkuva vaikeuttaa tartunnan toteamista, mutta todennäköisyys kroonistumiseen on heillä myös korkeampi kuin aikuisilla: alle 6-vuotiaina hepatiitti B -tartunnan saaneista 30-50 %:lla tauti kroonistuu. Krooninen B-hepatiitti saattaa johtaa maksakirroosiin tai maksasyöpään6.

 

Myös keskenjäänyttä rokotesarjaa kannattaa jatkaa ennen seuraavaa matkaa. Kysy lisää hoitajalta tai lääkäriltä.

 

  1. Suomen matkatoimistoalan liitto ry, lehdistötiedote. Saatavilla: http://www.smal.fi/loader.aspx?id=c59f6c7b-a253-4a42-82f0-2ae52c4d1533 (viitattu helmikuussa 2019).
  2. WHO, lehdistötiedote. Saatavilla: http://www.euro.who.int/en/media-centre/sections/press-releases/2019/measles-in-europe-record-number-of-both-sick-and-immunized (viitattu helmikuussa 2019).
  3. THL, Ajantasainen influenssakatsaus. Saatavilla: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/influenssa/ajantasainen-influenssakatsaus (viitattu helmikuussa 2019).
  4. WHO, Hepatitis A. Saatavilla: https://www.who.int/immunization/diseases/hepatitisA/en/ (viitattu helmikuussa 2019).
  5. WHO, Hepatitis B Fact sheet. Saatavilla: http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs204/en/ (viitattu helmikuussa 2019).
  6. Centers for Disease Control and Prevention. Chapter 9: Hepatitis B. The Pink Book: Epidemiology and Prevention of Vaccine-Preventable Diseases.

*****************

Lue lisää artikkelissa mainituista rokotteista:

Maakohtaiset  rokotesuositukset https://www.rokote.fi/matkailijan-rokoteopas/

Hepatiitti A https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/hepatiitti-a/

Hepatiitti B https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/hepatiitti-b/

Influenssa https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/influenssa/

Jäykkäkouristus https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/jaeykkaekouristus/

Kurkkumätä https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/kurkkumaetae/

Tuhkarokko https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/tuhkarokko/

Vihurirokko https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/vihurirokko/

Sikotauti https://www.rokote.fi/rokotteilla-ehkaeistaevaet-taudit/sikotauti/


Takaisin ajankohtaisiin